Slide Slide Slide

Sara Siipola julkaisi perjantaina 5.5.2023 uuden singlen ”Susta tulee tähti”. Artisti valmistelee toista albumiaan, mutta sen lisäksi Siipolaa on nähty kevään aikana Nelosen ”Tähdet, tähdet” -ohjelmassa. Siinä Siipola on heittäytynyt eri genreihin, tuonut monipuolista lahjakkuutta esille, mutta ennen kaikkea välittänyt paljon erilaisia vahvoja tunteita katsojille ohjelman kautta.

Vahvalla lauluäänellään hätkähdyttävä Siipola kertoo ”Susta tulee tähti” -kappaleesta näin:

”Tein tän biisin sille pienelle Saralle, joka sai Hymytyttö-patsaan samana vuonna kun aloitti terapian. Sille 11-vuotiaalle tytölle, joka kirjoitti silloin tekemäänsä lauluun: ’’tahtoisin olla joku muu, jotain parempaa ja vaihtaa mustan väreiksi’’. Sille, jonka unelmat oli isompia kuin se pieni kylä missä kasvoi.

Munlainen tyyppi: vilkas tyttö, jolla on kova ääni ja iso persoona, joutuu Laihian kaltaisessa kylässä helposti silmätikuksi. Silloin ei voi sanoa unelmia ääneen, vaan keskitytään siihen, että sais jotenkin mahduttua siihen muottiin, minkä muut on luonu sulle. Joukosta ei saa erottua.

Se matka siitä pisteestä, etten uskaltanut kertoa edes mun omille kavereille laulavani, siihen että se on nykyään mun ura.. Siinä matkalla on tapahtunut paljon.

Tää biisi toimikoon voimana niille, jotka ei oo vielä uskaltanut ottaa sitä askelta. Ja muistutuksena niille, jotka on jo lähteny unelmiansa kohti.

Ja sitä pientä Saraa haluan kiittää, että se jaksoi. Eikä tehnyt sitä mitä joskus mietti. Koska nyt meillä on se kaikki mistä unelmointiin ja enemmän.”

Kappale syntyi yhdessä Kaisa Korhosen ja Mikko Koivusen kanssa. Kappaleella kuullaan myös Kaisaniemen ala-asteen lapsikuoroa, mikä on ollut Siipolan haave artistiuransa alusta asti. Tulevan toisen albuminsa ensimmäinen single oli ”Paha kiertämään”, jossa Siipola esittelee alter egoaan, femme fatalea. Maaliskuussa julkaistiin toinen single ”Ferrari”, johon artisti sai inspiraatiota viime syksynä kuvatusta ”Tähdet, tähdet” -sarjasta.

Musiikillisesti Siipolan missiona on tehdä suomalaista soul-musiikkia modernilla tavalla. Ensimmäisellä albumillaan artistilta kuultiin sielun syvimpiä ajatuksia ja tunteita, mutta tällä seuraavalla albumilla Siipola haluaa myös ravistella omia rajojaan tehdä musiikkia.

Modernin suomalaisen soulmusiikin suunnannäyttäjä, Sara Siipola, julkaisi debyyttialbuminsa Kaunis kun itken 26.3.2021. Saran poikkeuksellinen kyky välittää tunnetta musiikkinsa kautta on tehnyt lyhyessä ajassa ison vaikutuksen yleisöön ja musiikkimediaan. Debyyttisingle ”Rohkee sydän” nousi radiossa YleX:n ja Radio Suomen soittolistoille, mikä on artistin ensimmäiselle julkaisulle poikkeuksellinen saavutus. Singlet ”Rohkee sydän”, ”Sä et oo enää mulle se”, ”Thelma & Louise” ja ”Kokonaan” nousivat Spotify’n Top100-listalle. Artistin edellinen single “Paha kiertämään” julkaistiin viime syyskuussa 2022.

Siipola on esiintynyt livenä mm. Ylen Nenäpäivä-show’ssa yli miljoonalle katsojalle. Sara Siipola nousi vuonna 2020 sijalle neljä YleX:n Läpimurto-listalla, joka on YleX:n listaus lupaavimmista kotimaisista artisteista.

Mun musiikki tulee mun elämästä. Ne kulkee käsi kädessä. Haluan viedä kuulijan matkalle, jossa pystyy avautua, samastua, voimaantua. Siksi nää biisit on niin rehellisiä. Haluan kertoa kamalista asioista kauniilla tavalla. Tää on se mitä rakastan tehdä ja mitä mut on luotu tekemään. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Vihdoin tuntuu, että oon oikeessa paikassa. Toivottavasti tunnette, kun kuulette.”

Slide Slide Slide Slide Slide

Management

Hannu Sormunen / Aspen Music Oy
[email protected]
040 505 7572
www.aspenmusic.fi

Tiedotus

Alisa Sieppi / Sony Music Entertainment Finland
[email protected]
0400 229 320
https://www.sonymusic.fi

Keikat

Matti Kaunisvesi / Live Nation
[email protected]
040 351 8848
Live Nation